Heini ennätysvauhdissa Lontoossa
Heini kisasi keskiviikkoiltana 4.2. Lontoon Lee Valley Athletics Centre -urheilukeskuksessa järjestetyssä British Milers Club Indoors -sarjan tapahtumassa naisten 800 metrillä. Tuloksena oli A-erän ja kokonaiskilpailun 3. sija uudella henkilökohtaisella sisäratojen ennätyksellä 2.06,03. Tulos on myös uusi Keski-Suomen piiriennätys, nousee Suomen kaikkien aikojen naisten 800 metrin hallitilastossa sijalle 12 ja on tämän hallikauden kotimaisessa rankingissa selkeä kakkosaika.
Heinin halliennätyksen tasoa voi suhteuttaa World Athleticsin pistetaulukolla, jonka mukaan lyhyellä halliradalla juostu aika 2.06,03 tuottaa pistemäärän 1088. Esimerkiksi edellisen viikonlopun Pohjoismaiden yu-hallimestaruuskisoissa esiintyneistä suomalaisedustajista 9 urheilijaa 48:sta ylsi Karlstadissa samaan tai korkeampaan pistemäärään oikeuttavaan tulokseen.
Matka jatkuu tästä kohti Espoon SM-halleja, kiitos tukijoille ja kannustajille!
