Heinäkuun helteistä Kalevan kisoihin

Heinäkuun alkupuoli tarjosi tiimille tiivistahtisen kisarupeaman. Joensuun GP-kisoissa keskiviikkona 8.7. Heini paineli urallaan ensimmäistä kertaa 1500 metrillä alle 4:20:n. Uusi ennätysaika 4:19.60 toi kisan kakkossijan. Saman viikon lauantaina 12.7. Tampereen GP:ssä oli tarjolla kovavauhtinen 800 metrin kilpailu, jossa viivalla oli kansallinen kärkikuusikko sekä saman verran ulkomaalaisia vieraita. Heini jatkoi kesän aikaisempien vahvojen suoritusten sarjaa juoksemalla kauden ja uransa toiseksi parhaan ajan 2:04.73, joka riitti kuudenteen sijaan kolmanneksi parhaana suomalaisena. Letkan katkeaminen toisen kierroksen alkupuolella jätti vauhdinjaon suhteen paljonkin jossiteltavaa, mutta juoksussa oli kaikkinensa paljon hyvää.
Viikkoa ennen Kalevan kisoja ohjelmassa oli vielä "Itä-Suomen tupla", eli perjantaina 17.7. Mikkeli Games ja lauantaina 18.7. Lappeenrannan WA Challenger -kisat. Mikkelissä jalka ei ehkä ollut aivan herkimmillään, eikä 800 metrin kisan vauhdinjako siksi sujunut ollenkaan etukäteissuunnitelmien mukaan. Tuloksena oli kuitenkin kelvollinen kakkossija rehdissä kilpajuoksussa ajalla 2:06.68. Seuraavana iltana Lappeenrannassa Heinin kovimmat vastustajat olivat etelänaapurimaa Virosta. Juoksu tarjosi mahdollisuuden kiihtyvän vauhdinjaon ja loppukirin harjoitteluun ilman ponnistelua viimeisillä voimilla. Heini käytti tämän mahdollisuuden täysimääräisesti hyväkseen, ja irtosi moninkertaisen Viron mestarin peesistä näyttävään loppulentoon viimeisellä kierroksella. Loppuaika 4:27.62 ei ollut ihmeellinen, mutta matkavauhdista kiihdyttäminen onnistui täysin suunnitellulla tavalla.
Seuraavana Heinin ohjelmassa ovat Jyväskylän Kalevan kisat, joissa onnistuminen määrittää pitkälti loppukauden suunnitelmia. Onnin kausi jatkuu nyt harjoitusjaksolla, kun tavoitteena ollut Kalevan kisojen tulosraja 1500 metrillä jäi valitettavasti saavuttamatta. Pieniä ilonaiheita tarjosivat kohtuullisen hyvin sujuneet sivulaji 800 metrin kisat ilman erityistä lajinomaista valmistautumista. Viimeisimpänä Mikkelissä 17.7. syntyi aika 1:57.84 hyvinkin rohkealla aloituksella. Loppukausi tarjoaa muutamia hyviä mahdollisuuksia ennätysyrityksiin, ja syyskuun alun SM-viestipaikoista käydään seuran sisäisesti epäilemättä vielä tiukkaa vääntöä.

